Ärripurrikeksjä ja vesisadetta

Tekee mieli kirjoittaa taas kerran suoraan, mutta jotta ei aleta epäilemään ties mistä käytetään paljon sensuuria ja kaunistelua.


Tänään on taas meijen iskä ollu niin ykkönen, kun vaan voi olla. On kiukuttanut niin paljon, että paistinpannulle olisi ollut käyttöä, muutenkin kuin kanojen paistamisessa.


Aloittakaamme purkamaan kengän puristusta ihan alusta...


Muutama päivä sitten iski tappava päänsärky päälle. Yhdessä vaiheessa kun rukoilin kaikkia epäjumalia joihin en usko palauttamaan näennäisen perheenpään kotia töistä lattialla kakoen ja toisella kädellä pidellen vaunuja pystyssä pikkuapinan niissä kiipeillessä uskoin todella kuolevani kohta.
Käsittämätön, kova ja sallittujen kipulääkkeiden päihittämätön päänsärky koitti tehdä mammasta hakkelusta. Ei auttanut päiväunet, ei mikään ja jäin velkaa isommalle jälkikasvun edustajalle aika monta Angry birds limua.
No, kello käy ja ei siinä auta kun tehdä se helkkari sapuska, sillä mikään meillä ei voi olla pahempaa kuin ruoka-ajan venytys. Kaikista tulee ihan hirveitä olentoja. 


Helpolla kaavalla potut kiehumaan ja kalat pannulle. 
Ukkokulta saapuu kotia, kerron muutamaankin kertaan kuinka tuntuu että pää halkeaa ja kuolema tulee. 
Ukkokulta syö. Laittaa riiviön unille ja aikoo unille itsekkin. Mainitsen että pyykkitupa on pullollaan pyykkejämme, joiden pariin en pääse. Ukkokultaa huvittaa nukkumaan meneminen. Tiuskaisen jotain ja ukkokulta menee pyykkituvalle VARAAMAAN LISÄÄ AIKAA, jotta voin myöhemmin hakea pyykit (ja sijoittaa ne sitten viikattuina suoraan paikoilleen). 


No, pääsemme myöhäisille päiväunille, jotka venähtää yöunien tappajiksi. Ja myöhäinen kauppareissukin kutsuu. Noustessa vihloo nuppia, mutta ei se mitään, kyllä mutsi hoitaa. 
Kauppareissun päätteeksi vielä tyhjentämään pyykkitupaa, ylienergisen pikkuvipeltäjän kanssa.


Kohti uusia pettymyksiä. 


Seuraavana päivänä äiti olikin niin kuollut, että meillä syötiin Hesessä. Toinenkin ruokailu meni aika heikosti ja iltasella rohkenin pyydellä ukkokullalta valmista iltamurkinaa eteen. Lopputulos oli pyöristyttävän laiha. Sain jossain vaiheessa lasin vettä! 
Kyllä luulisi että vuosien passaamisella saisi silloin kun on muutaman kerran vuodessa vähän kipeänä jonkunlaista palvelua. Ehei. Ja kun kävin tekemässä pari leipää itselleni oli se saakelin lokki jo kimpussa.


Tämä päivä:


Yö meni helvetillisesti pikkuriiviön valvoessa. Ensin, juuri kun olin nukahtamaisillani lapsi huutaa kuin teurastettava syöttöporsas. Mikään muu ei tehoa kuin syliin ottaminen. Tavallisesti vähän sylissä viihtyvä, salaa ehkä pusun moiskauttava omien teiden kulkija oli nyt kiinni kuin pahimmanlainen takiainen. Olisi luultavasti pysynyt asennossaan omin voimin, jos olisin käteni irroittanut. Rauhoittuminen, kunhan äiti istuu pinniksen vieressä jä vähän koskee selkään. 
Sitten varmaan puolen tunnin päästä hiippailin huoneesta pois kun ylipainoinen intiaani risumetässä. Ja taas nukahtaminen -ja uudestaaan. 
Suunnittelin ukkokullan herätystä, kun sillä oli vapaapäivä luvassa ja sen jälkeen muutenkin unirytmin muuttaminen edessä. 


No, enpä raaskinut. VIRHE. Koska uskon, että ihminen tarvitsee yhtäjaksoista unta mieluusti yli 6h putkeen, en voi herättää ketään toista kesken kaiken ylös. Kun vihdoin itse pääsin nukahtamaan, varmaan lähempänä aamuviittä koin kuin puukoniskuja alavatsassa ja olihan se sitten vielä pakko nousta ylös ja vessaan tarkastamaan tapahtuuko jotain v-mäistä vielä lisää. No ei, ja ehkä nukkumaan. 
Luojalle kiitos ja ylistys taasen, lopulta aamusella porukka heräili ysiltä. 


No, siinä yliväsyneenä ja taas melko huonovointisena tavallaan heräsin ilolla uuteen päivään: tämä päivä oli se päivä kun ukkokulta lupasi tehdä minulle kanasalaattia! Siis valmista ruokaa eteen!
Ruokaa jota ei voi ryssiä ja jos ryssiikin, sen voi peittää suurella määrällä erillaisia juustoja.


Harhakuvitelmia. 


Siinä sitten iltapuolessa ukkokullan tietotekniikkashoppailujen, vesisateen "yllättämänä" ja vielä väsyttävän ruokakauppareissun jäljiltä löysin itseni tekemästä sitä vitun salaattia. Ukkokulta pilkkoi kiinankaalin, sipulin ja paprikan, minä hoidin kaiken muun. Ja hoidinkin metelillä. 
Avoin kiukuttelu alkoi taatusti siitä, eikä loppua näy. On se jumalauta kun ei voi pienintäkään iloa elämään saada. Sitten se perkele meni ja tuhosi tietokoneen, sysäsi kaikki iltatoimet mun hartioille, niinkuin päivällä lähtemiseen liittyvät hommat. 


Mainitaan vielä, että tuo ihan pian akaton ukko otti tässä ja söi MUN suklaat kaapista joiden tähden joudun kävelemään aikamoisen lenkin, sillä ne suklaat ei ollut meijen perhettä varten.. Näimpä ollen, meillä muuten on aina kaikille kaljan ja viskin tarjoilua, myöhemmin tänä vuonna lupaan laadukasta viskiä ken vaan tulee sitä pyytämään. 


Kaiken huippu on se, että tää herra vaan naureskelee omille possuiluilleen ja ei suostu tajuamaan, että ihan oikeasti ei ole aina kamalan kivaa. Hetki sitten on ollut puhetta kommunikaation heikkoudesta ja voimpahan todeta, että eipä oo ihmekkään kun asenteet aina välillä on todella kyseenalaiset. 


No, uskaltautukoon kysymään lähiaikoina mitä on ruuaksi, marssin hevon helvettiin täältä ja etin paikan missä saa välillä myös palvelua, eikä itse ois aina palvelun tarjoaja. 
Ihanteellinen elämä ois sitä, kun molemmat antaa ja saa, yhtälailla.
Melkeen siedettävä elämä ois kun antais ja sais siitä taloudellista hyötyä.
Vittumainen on tilanne, missä periaatteessa on orjana. 


Lohduksi tästä kaikesta sain sipsipussin ja rainbown colan. Saa tulla muuten paljon enemmän tai alkaa soida täällä perutaan häät.

Paljon porua pienestä paidasta

Miksei mies osaa pestä pyykkiä oikein?

Otin harvinaista herkkua tänään, kun ystävätär lopetti opiskeluvuotensa hyvin arvosanoin ja painelin sen kanssa kaffelle ja sen jälkeen pienelle kirppiskeikalle. Olin poissa kotonta peräti 3 tuntia ja perheen hylkäsin paikallisen ruokamarketin eteen, ettei ne ihan ehtineet 3 tuntia kotona olla...
...mutta silti ehdittiin tuhotöihin.

Olin joitain viikkoja sitten sijoittanut kahdelle pienimmäiselle juhlia yms. varten erityisen mageet samansarjan vermeet ja tietysti ihan vähän muuta kuin mitä tavallisesti on: eli niitä 10-50 sentin kirppis vaatteita joita suosin tuholaisikäisten kotivaatteina. No, juhlapäivänä, joka päätyi hyvin traagisesti suureen läheltä-piti-tilanteeseen oli kaikkein nuorimmaisen paita  lopulta märkänä suihkun lattialla. Ja äiti kun on viime aikoina ollut vähän väsy ja halunnut vaan nukkua aina kun vain voi, se siellä lattialla olikin, aina siihen asti kun minä uskalsin jättää tämän porukan ilman valvovaa silmää.
Nyt tämä yyber kallis ja muutenkin varjelusta vaativa paita jo värienkin tähden oli heitetty vaippapyykin sekaan. Luojanlykky, ettei vaippapyykissä ollut imuja kummempia vaippoja jotka ois väriä voinut saada osakseen väreistä, kun paita pestiin liian kovilla asteilla.

Edellisen kerran kun herra omatoiminen teki jotain, siellä meni keittopesussa farkuista alkaen tumma pyykki.

Olen ihan muutaman kerran vuosien varrella maininnut, että etenkin uusien vermeiden kanssa on oltava tarkka, pesulappuja on tiirattava ja ennen kaikkea, vaipat pääsääntöisesti pestään erikseen, vaikka ne kyllä puhdistuu ihan oikeasti tyylillämme hyvin, eikä hajujakaan juuri ole koskaan pyykkiin jäänyt (huuhtelemme aina käytöstä suoraan vaipat, niihin ei jää juuri mitään haisemaan). Pyykkiä tulee kuitenkin niin paljon, että aina on koneellinen saatavilla, paitsi superpyykkipäivinä jolloin juhlin kun kori on melkein tyhjä (harvinaista).

Näimpä ollen, nautimme mukavasta olosta, kumpainenkin eri koneilla, toinen pelaten, toinen etsien samankaltaisia tarinoita lohduksi.

Unohdinkin ekassa tekstissä mainita, että olemme hääsuunnittelun keskellä ja ainoa mikä kai on hoidossa on minun polttarit, joista melkein joka päivä kuuleekin jotain. Kolttuani lukuunottamatta pidän näppini erossa tästä savotasta, meni hermot jo puol vuotta ennen juhlia. Herra on saanut hoidettua paikan (se on maksettukin jo puoliksi), sekä vihkijän (emme suorita tätä kirkossa). Siitä on kai hyvä jatkaa.......

Tiedän herran tietävän milloin nämä paljon puhutut polttarit on, mutte se, että järjestääkö se itselleen ne päivät vapaaksi...ken tietää.

Uusi parisuhdeblogi lapsiperheen herkuista

Jo hyvän aikaa olen pyöritellyt tapaa päästää kaikki höyryt järkevästi ulos siitä, mitä syntyy kun suomalainen aitomies on oma ihastuttava itsensä meijen ihanassa kodissa. Välillä kun se menee niin yli hilseen ja pitkien hiuksienkin ja aiheuttaa välistä hyvinkin tulisia tuntemuksia. Hauskinta tässä on se, että muistan seurustelun alkuajoilta hetken, missä silmiini vilahti sarjakuva missä oma pääni muuttuu hirmuliskon pääksi ja se haukkaa miehen retaleen kuvasta. Asianyhteyksiä en muista, jokin hänen mielestä hauska juttu oli menossa, joka aiheutti kuvallisen vihastumisen minussa.

No, kerrotaampa jotain pohjatietojakin.
Olemme melkosen tavallinen 2000-luvun pariskunta, on uusperhe ja on yhteistä mukulaa ja asuntolainaa ja autolainaa ja mukamasyhteistä taloutta. Sitten kuulemma eletään jotain hemmetin tasa-arvon aikaa. Ei oo näkyny.

Tapasimme työn merkeissä, jossa mies oli se joka kertoi miten tehdään ja sitä piti sitten totellakkin. Ei sitä iloa kauhean kauaa kestänyt, mutta ensimmäisen yhteisen illan "aattona" oli kyllä ensimmäinen yhteentörmäyskin: mies käski siivota muiden jälkiä ja minähän siitä en tykännyt. Siivosin kuitenkin ja tämä herra sitten kotimatkalta vielä soitteli perään ja sovitteli, sillä olin erittäin käärmeissäni pienestä yhteenotosta. Voi kun olisin tiennyt..... nykyisin elämä oikeastaan on vain muiden jälkien siivoamista.

Mieheni syyttää minua hyväntahtoisesti omasta kahdenkymmenen kilon lihomisesta (ite kyllä syö..) ja minä en niin hyvän tahtoisesti omasta kahdestakymmenestä ylinmääräisestä kilostani. Lempiharrastuksemme ja varmaan ainoa harrastuksemme on ravintoloissa käyminen ja erillaisten herkkujen maistelu. Siinä on vaan yksi pieni ongelma: on erittäin vaikea löytää sitä hyvää ravintolaa kun kotona ruoka usein on paljon parempaa. Pihvin paistaminen tasolle medium on ihan kamalan vaikeaa monissa mukamas-ravintoloissa. Kyllä se meinaa tippa tulla linssiin kun monen kuukauden jälkeen saa lapset hetkeksi hoitoon ja pitää ihan syöksyä päästäkseen nauttimaan jonkun muun tekemään, erittäin hyväksi oletettua ruokaa ja sitten syödessä sitä toteaa ettei tämä todella ole sitä mitä pitäisi ja se toissapäivänä kotona paistettu oli kyllä paljon parempi kaikin puolin. Kai se on sitten omamoka kun alkoi puuhailemaan päivät pitkät keittiössä.

Miehelläni on myös hauska taipumus hurahdella tietokone/pleikkaripeleihin, joiden kanssa usein tuleekin yhteentörmäyksiä. Väitän, ettei ole turvallista ilmoittaa että alkaa kohta pelata tultuaan valmiiseen ruokapöytää, virkistäytymispäivän jälkeen kun aamulla ei voinut muksulta edes vaippaa vaihtaa ja se hehkeä liian kauan liian paljon valvonut muija taas porskuttaa muutaman tunnin katkonaisilla yöunilla. Sitten siitä pöydästä voi nousta ylös jättäen astiat siihen. Eikä tietenkään voida koskea puhtaiden pyykkien pussiin, vaikka se yllämainittu akka niistäkin mainitsi, taas kerran. Sitten pitäisi kirjoittaa kunniakirjoja jos mies osallistuu kotitöihin tai sattuu vaikka nukuttamaan lasta. Kun kysytään, koti on yhteinen ja kaikki on yhteistä. Kun tehdään, muijaa odotetaan palaamaan työelämään, tienaamaan ruhtinaallinen puolet isännän liksasta, eikä silti voida näyttää ennen tätä tilannetta että on mitään resursseja tehdä tasan kotihommia. Voin sanoa, että akka on lataamossa parissa viikossa, mikäli pitää hoitaa vuorotyötä, pikkulapsia, kotia ja juoksevia asioita. Kotona ei voi olla ikuisesti, ellei lotossa tule täysosumia ja sekin on haastavaa jos ei lottoa.

Joitakin kuukausia sitten aloin jättää tekemättä kotitöitä, jotta saisin miehen tekemään jotain. Siinä on vaan se ongelma, että hommat se tekee puolittaisesti ja joudun joko tekemään loppuun tai mainitsemaan ja arvosteluhan on nalkuttamista ja teeppäs se oikeen perinteiselle ukolle. Ja parhaassa tapauksessa saat puhua viikon selälle.

Nyt vaan on alkanut pinna kärähdellä niin paljon, että olen pian ansaitsemassa kotitalouslohikäärmeen titteliä ihan oikeasti. Pitäisi kai salaa harjoitella tulennielentää ja yllättää ukko jonoin kauniina päivänä...

Meillä periaatteessa kaikki on hyvin ja toisaalta taas kaikki on päin takaluukkua. Yksi pitää ärsyyntymisiäni ihan turhina, toinen olis lähtenyt menee jo vuosia sitten, loput toteaa vaan, ai et teilkii ja alkaa kertoa mitä ihanaa se heijen kultamussukka teki sillon ja tällön.

No, nyt muut saa kuulla mitä meijen isimies on yleensä jättänyt tekemättä ja miltä se on tuntunut.
Pääsääntöisesti suurestakaan raivostumisesta ei seuraa yhtään mitään, paitsi mielipahaa allekirjoittaneelle.


Terveisä vaan perheestä.