Tekee mieli kirjoittaa taas kerran suoraan, mutta jotta ei aleta epäilemään ties mistä käytetään paljon sensuuria ja kaunistelua.
Tänään on taas meijen iskä ollu niin ykkönen, kun vaan voi olla. On kiukuttanut niin paljon, että paistinpannulle olisi ollut käyttöä, muutenkin kuin kanojen paistamisessa.
Aloittakaamme purkamaan kengän puristusta ihan alusta...
Muutama päivä sitten iski tappava päänsärky päälle. Yhdessä vaiheessa kun rukoilin kaikkia epäjumalia joihin en usko palauttamaan näennäisen perheenpään kotia töistä lattialla kakoen ja toisella kädellä pidellen vaunuja pystyssä pikkuapinan niissä kiipeillessä uskoin todella kuolevani kohta.
Käsittämätön, kova ja sallittujen kipulääkkeiden päihittämätön päänsärky koitti tehdä mammasta hakkelusta. Ei auttanut päiväunet, ei mikään ja jäin velkaa isommalle jälkikasvun edustajalle aika monta Angry birds limua.
No, kello käy ja ei siinä auta kun tehdä se helkkari sapuska, sillä mikään meillä ei voi olla pahempaa kuin ruoka-ajan venytys. Kaikista tulee ihan hirveitä olentoja.
Helpolla kaavalla potut kiehumaan ja kalat pannulle.
Ukkokulta saapuu kotia, kerron muutamaankin kertaan kuinka tuntuu että pää halkeaa ja kuolema tulee.
Ukkokulta syö. Laittaa riiviön unille ja aikoo unille itsekkin. Mainitsen että pyykkitupa on pullollaan pyykkejämme, joiden pariin en pääse. Ukkokultaa huvittaa nukkumaan meneminen. Tiuskaisen jotain ja ukkokulta menee pyykkituvalle VARAAMAAN LISÄÄ AIKAA, jotta voin myöhemmin hakea pyykit (ja sijoittaa ne sitten viikattuina suoraan paikoilleen).
No, pääsemme myöhäisille päiväunille, jotka venähtää yöunien tappajiksi. Ja myöhäinen kauppareissukin kutsuu. Noustessa vihloo nuppia, mutta ei se mitään, kyllä mutsi hoitaa.
Kauppareissun päätteeksi vielä tyhjentämään pyykkitupaa, ylienergisen pikkuvipeltäjän kanssa.
Kohti uusia pettymyksiä.
Seuraavana päivänä äiti olikin niin kuollut, että meillä syötiin Hesessä. Toinenkin ruokailu meni aika heikosti ja iltasella rohkenin pyydellä ukkokullalta valmista iltamurkinaa eteen. Lopputulos oli pyöristyttävän laiha. Sain jossain vaiheessa lasin vettä!
Kyllä luulisi että vuosien passaamisella saisi silloin kun on muutaman kerran vuodessa vähän kipeänä jonkunlaista palvelua. Ehei. Ja kun kävin tekemässä pari leipää itselleni oli se saakelin lokki jo kimpussa.
Tämä päivä:
Yö meni helvetillisesti pikkuriiviön valvoessa. Ensin, juuri kun olin nukahtamaisillani lapsi huutaa kuin teurastettava syöttöporsas. Mikään muu ei tehoa kuin syliin ottaminen. Tavallisesti vähän sylissä viihtyvä, salaa ehkä pusun moiskauttava omien teiden kulkija oli nyt kiinni kuin pahimmanlainen takiainen. Olisi luultavasti pysynyt asennossaan omin voimin, jos olisin käteni irroittanut. Rauhoittuminen, kunhan äiti istuu pinniksen vieressä jä vähän koskee selkään.
Sitten varmaan puolen tunnin päästä hiippailin huoneesta pois kun ylipainoinen intiaani risumetässä. Ja taas nukahtaminen -ja uudestaaan.
Suunnittelin ukkokullan herätystä, kun sillä oli vapaapäivä luvassa ja sen jälkeen muutenkin unirytmin muuttaminen edessä.
No, enpä raaskinut. VIRHE. Koska uskon, että ihminen tarvitsee yhtäjaksoista unta mieluusti yli 6h putkeen, en voi herättää ketään toista kesken kaiken ylös. Kun vihdoin itse pääsin nukahtamaan, varmaan lähempänä aamuviittä koin kuin puukoniskuja alavatsassa ja olihan se sitten vielä pakko nousta ylös ja vessaan tarkastamaan tapahtuuko jotain v-mäistä vielä lisää. No ei, ja ehkä nukkumaan.
Luojalle kiitos ja ylistys taasen, lopulta aamusella porukka heräili ysiltä.
No, siinä yliväsyneenä ja taas melko huonovointisena tavallaan heräsin ilolla uuteen päivään: tämä päivä oli se päivä kun ukkokulta lupasi tehdä minulle kanasalaattia! Siis valmista ruokaa eteen!
Ruokaa jota ei voi ryssiä ja jos ryssiikin, sen voi peittää suurella määrällä erillaisia juustoja.
Harhakuvitelmia.
Siinä sitten iltapuolessa ukkokullan tietotekniikkashoppailujen, vesisateen "yllättämänä" ja vielä väsyttävän ruokakauppareissun jäljiltä löysin itseni tekemästä sitä vitun salaattia. Ukkokulta pilkkoi kiinankaalin, sipulin ja paprikan, minä hoidin kaiken muun. Ja hoidinkin metelillä.
Avoin kiukuttelu alkoi taatusti siitä, eikä loppua näy. On se jumalauta kun ei voi pienintäkään iloa elämään saada. Sitten se perkele meni ja tuhosi tietokoneen, sysäsi kaikki iltatoimet mun hartioille, niinkuin päivällä lähtemiseen liittyvät hommat.
Mainitaan vielä, että tuo ihan pian akaton ukko otti tässä ja söi MUN suklaat kaapista joiden tähden joudun kävelemään aikamoisen lenkin, sillä ne suklaat ei ollut meijen perhettä varten.. Näimpä ollen, meillä muuten on aina kaikille kaljan ja viskin tarjoilua, myöhemmin tänä vuonna lupaan laadukasta viskiä ken vaan tulee sitä pyytämään.
Kaiken huippu on se, että tää herra vaan naureskelee omille possuiluilleen ja ei suostu tajuamaan, että ihan oikeasti ei ole aina kamalan kivaa. Hetki sitten on ollut puhetta kommunikaation heikkoudesta ja voimpahan todeta, että eipä oo ihmekkään kun asenteet aina välillä on todella kyseenalaiset.
No, uskaltautukoon kysymään lähiaikoina mitä on ruuaksi, marssin hevon helvettiin täältä ja etin paikan missä saa välillä myös palvelua, eikä itse ois aina palvelun tarjoaja.
Ihanteellinen elämä ois sitä, kun molemmat antaa ja saa, yhtälailla.
Melkeen siedettävä elämä ois kun antais ja sais siitä taloudellista hyötyä.
Vittumainen on tilanne, missä periaatteessa on orjana.
Lohduksi tästä kaikesta sain sipsipussin ja rainbown colan. Saa tulla muuten paljon enemmän tai alkaa soida täällä perutaan häät.
